Puutarhaobeliski
Hemfolkin puutarhaobeliski on näyttävä köynnöstuki puutarhaan. Se antaa kasveille hyvän tuen, mutta toimii kauniina rakenteellisena elementtinä myös sellaisenaan.
Obeliskit valmistetaan tiheäsyisestä männystä perinteisin puuliitoksin. Rakenteessa ei ole ruuveja, vaan se perustuu taidokkaaseen puutyöhön ja viimeisteltyihin yksityiskohtiin. Poikkipuissa on pienet kaadot, jotta sadevesi ei jää seisomaan, ja koristeurat viimeistelevät obeliskin ilmeen.
Obeliski sopii esimerkiksi köynnösruusuille, kärhöille, tuoksuherneille, pavuille ja muille köynnöstäville kasveille. Se tuo puutarhaan korkeutta, rytmiä ja rakennetta myös silloin, kun kasvit ovat vasta kasvamassa.
Saatavilla kahdessa koossa: 200 cm ja 250 cm.
Huolto
Täyspuinen obeliski kestää ulkokäytössä hyvin, kun sitä huolletaan säännöllisesti. Käsittelemätön obeliski kannattaa suojata ennen ulkokäyttöä esimerkiksi pellavaöljyllä ja pellavaöljymaalilla. Obeliskia kannattaa kyllästää pellavaöljyllä tarpeen mukaan, jolloin puu ei ime itseensä kosteutta.
Jos obeliski sijoitetaan niin, että sen jalat olisivat suorassa maakosketuksessa, kannattaa jalkojen alle asettaa esimerkiksi pienet luonnonkivet, tiilet, pihakivet tai muu kova ja vettä läpäisemätön alusta. Näin puiset jalat eivät seiso suoraan mullassa, mikä hidastaa lahovaurioiden syntymistä ja pidentää tuotteen käyttöikää.
Käsittelemätön vai pellavaöljymaalattu versio?
Käsittelemätön puutarhaobeliski on heti noudettavissa myymälästä, mikäli tuotetta on varastossa.
Jos tilaat obeliskin pellavaöljymaalattuna, olemme sinuun yhteydessä tilauksen jälkeen. Sovimme yhdessä halutun värisävyn sekä arvion valmistumis- ja noutoajasta. Pellavaöljymaalatun obeliskin valmistumisaika vaihtelee yleensä noin 1–3 viikon välillä sävystä, maalausaikataulusta ja kuivumisolosuhteista riippuen.
Nouto myymälästä
Huomaathan, että suuren kokonsa vuoksi puutarhaobeliski on tällä hetkellä ainoastaan noutotuote. Sen voi noutaa suoraan Hemfolkin myymälästä, mutta tuotteelle ei valitettavasti ole tällä hetkellä kuljetus- tai toimitusmahdollisuutta.
Täydentävät tuotteet
Hemfolk. For homeloving folks.